You are currently viewing VINKIT VAKUUTTAVAAN VAIKUTTAVUUSTARINAAN

VINKIT VAKUUTTAVAAN VAIKUTTAVUUSTARINAAN

Tarinoiden avulla on säilytetty ja välitetty tietoa pidempään kuin olemme osanneet kirjoittaa, ja ne  vetoavat meihin edelleen. Markkinoinnissa ja viestinnässä tarinoiden voimaa hyödynnetään ahkerasti, joten eiköhän oteta tarinat myös vaikuttavuuden arvioinnin työkalupakkiin! Tästä kirjoituksesta löydät ohjeet hyvän vaikuttavuustarinan tekemiseen.

1. VALITSE PÄÄHENKILÖ

Tarina tarvitsee päähenkilön, jonka vaiheita on kiinnostavaa seurata. Valitse tarinasi sankariksi sellainen arkkityyppi, joka edustaa isoa osaa palveluiden käyttäjiä tai toiminnasta hyötyviä. Vaikuttavuustarinan tarkoitus on kertoa yhtä ihmistä suuremman joukon kokemuksista.  

Joskus tarinoita tarvitaan useampi. Esimerkiksi Nuorisoasuntoliiton asumisneuvonnan ja –ohjauksen merkitystä selvittäneen tutkimuksen tuloksia havainnollistettiin ensimmäistä kertaa omaan asuntoon muuttavan nuoren ja uuden mahdollisuuden saavan nuoren kautta. 

2. KERRO, MIKSI TARINA ON TÄRKEÄ

Päähenkilöä ja hänen tilannettaan on taustoitettava. Minkälainen tyyppi on kyseessä, kuinka montaa ihmistä hän edustaa, miksi hänen tarinastaan kannattaa kiinnostua?

Vaikuttavuuden arvioinnin näkökulmasta kyse on tarpeen kuvaamisesta. Miksi nämä ihmiset palveluitamme tarvitsevat ja kuinka paljon heitä on?

3. HAHMOTTELE JUONENKÄÄNTEET   

Vaikuttavuustarinassa päähenkilöä kuljetetaan ensin arvioitavissa palveluissa. Sitten laajennetaan näkökulmaa ja kuvataan miten päähenkilön hyvinvointi, olosuhteet tai käyttäytyminen hiljalleen muuttuvat. Lopulta päästään kertomaan kuinka nämä muutokset kertautuvat yhteiskuntaan. Yhteiskunnalliselle tasolle voi yltää, jos päähenkilö todella edustaa itseään suurempaa joukkoa.  

Hyvään tarinaan kuuluvat vauhti ja vaaralliset tilanteet. Uskottavassa vaikuttavuustarinassa ne eivät ole peräisin luovan käsikirjoittajan kynästä, vaan vankasta vaikuttavuusmallista.

Ennen kuin vaikuttavuustarinaa voi alkaa hahmotella, täytyy ymmärtää miten vaikutukset syntyvät.  Vaikuttavuusketju on hyvä väline vaikuttavuusmallin kokoamiseen. Siihen löydät ohjeistusta tästä kirjoituksesta.  

4. MÄÄRITTELE AIKAJÄNNE 

Kuinka pitkän pätkän päähenkilön elämästä tarina kuvaa? Toimiva nyrkkisääntö on, että mitä pidempi aikajänne sitä vaikeampaa tarinan uskottavuuden säilyttäminen on.  

5. VALITSE SIVUOSAN ESITTÄJÄT

 Suuret muutokset yhden ihmisen elämässä vaikuttavat muihinkin, esimerkiksi perheeseen, kaveripiiriin tai työyhteisöön. Mieti, kannattaako heitä tuoda mukaan tarinaan?  

Vaikuttavuustarinassa voi myös kuljettaa mukana päähenkilön tukena olevaa ihmistä. Esimerkiksi Nuorisoasuntoliiton tarinoissa tärkeää on kertoa nuoren asumisen lisäksi asumisohjaajan työstä.  

6. KÄYTÄTKÖ SKENAARIOITA?

Skenaarioista ja tarinoista tulee mieleen ainakin elokuva Sliding doors. Myös vaikuttavuuden arviointi kietoutuu usein sen ympärille, että yritetään uskottavasti kuvata mitä ihmiselle olisi tapahtunut jos palvelua tai toimintaa ei olisi ollut. Sen jälkeen kerrotaan miten juuri meidän palvelullamme pystytään hänen tilannettaan ja tulevaisuudennäkymiään parantamaan.  

Skenaariot ovat hyvä perusta vaikuttavuustarinalle, mutta älä lankea liioitteluun!   

7. ÄLÄ TARINOI

Vaikuttavuustarina on faktaa, ei fiktiota. Se on kuin visuaalinen tutkimusraportti, joka tempaisee lukijan tai katsojan mukaansa esittämällä vaikuttavuuden juuret ja ytimen yhdellä liuskalla. Tähän pääsee, kun tarinaan tuo tietoja olemassa olevista tutkimuksista, lukuja tilastoista ja rekistereistä, luotettujen tutkimuslaitosten kustannusarvioita, sekä tuloksia omasta tiedonkeruusta.  

Vaikuttavuuden todentamiseen apua löytyy mm. tästä kirjoituksesta ja Hyvän mitta –hankkeen yhteenvedosta 

8. VISUALISOI JA VIESTI

Vaikuttavuustarina on mainio viestinnän väline, kunhan graafiseen ilmeen hiomiseen ja viestinnän suunnitteluun on käytetty aikaa. Mieti ainakin, miten tarinaa halutaan käyttää, mihin formaattiin se pitäisi kirjoittaa ja kuvittaa, sekä mikä on oikea kuvien ja tekstin suhde?

Näillä eväillä pääset varmasti alkuun vaikutustarinan kanssa! 

Pysy kuulolla näistä ja muista vaikutusten arvioinnin kuulumisista tilaamalla uutiskirje tai tykkäämällä Vaikuttava Yritys –Facebook sivusta.

Leave a Reply