You are currently viewing VUORI NIMELTÄ VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI

VUORI NIMELTÄ VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI

Vaikuttavuuden arviointi on yksi niitä työelämän vuorenkorkuisia urakoita, joiden katseleminen kaukaa alkaa helposti ahdistaa ja jonka valloittaminen tuntuu ylivoimaiselta ennen ensimmäistäkään askelta.

Mistä pääsen alkuun?

Hirveä homma, rahaa palaa!

Kaikki sanoo, että pakko on. Mutta miksi?

Paras neuvoni on: hakku käteen ja vuorta louhimaan. Lähde kartoittamaan maastoa jo ennen kuin päästät tutkijan valistamaan, että toisaalta on näin, toisaalta voi olla noinkin; ennen kuin ekonomisti alkaa huutaa ”väärin laskettu”; tai ennen kuin konsultti ehtii heittää eteesi termiviidakon, jossa looginen viitekehys, muutoksen teoria ja vaikutusketju kompastelevat toinen toisiinsa*.

1. KERRO MITÄ ONGELMAA RATKAISET JA KEIDEN ELÄMÄÄN VAIKUTAT

Kerro kuka hyötyy toiminnastanne suoraan: syrjäytymisvaarassa olevat riihimäkeläistytöt, pitkäaikaistyöttömät keski-ikäiset miehet Kainuussa, Itämeren eteläinen rannikkoseutu vai yksinhuoltajaäidit Nairobin slummissa? Kerro paljonko heitä on.

Kerro kuinka monen muun ihmisen elämään nämä ihmiset vaikuttavat (joko hyvässä tai pahassa), ja missä kaikkialla he elämäänsä viettävät. Kerro kuinka monta ihmistä Itämeren rannoilla asuu ja kuinka monta kalalajia siellä elää.

Sinun ei tarvitse heti ensimmäisenä työnäsi todistaa, että toimintanne tuo vuodessa sadanviidentuhannen euron säästöt Imatran kaupungille ja puolen miljoonan verohyödyt valtiolle, vaan kuvata minkälaista hyvän kierrettä olette sysäämässä liikkeelle.

2. KERRO KUINKA PALJON JA KUINKA MONTA

Sain vinkin singaporelaisen kehitysvammaisia kouluttavan ja työllistävän Dignity Kitchen -ravintolan viestinnästä:

dignity kitchen

Hyvältä näyttää, selkeä missio on tässä purettu luvuiksi, teoiksi ja toiminnoiksi. Saat otettua vielä vähän pidemmän harppauksen, jos pystyt tällaisilla infograafeilla ja luvuilla kuvaamaan juuri sitä toiminnan vaihetta, jossa luotte suurimman lisäarvonne.

Jos vaikkapa tavoittelette yhteiskunnallisia vaikutuksia ostamalla Reilun kaupan pelisäännöin kierrätysmateriaalista valmistettuja esineitä, kerro kuinka monta ihmistä olette auttaneet työelämään, kuinka monta lasta heillä on ruokittavanaan ja koulutettavanaan, sekä kuinka monta kiloa materiaalia kierrätettiin.

Jos taas teette hyvää jakamalla liiketoiminnan voittoja eteenpäin, kerro ainakin kuinka paljon ja kuinka monelle rahaa jaettiin, mitä rahalla tehtiin, ja kuinka monta lisäeuroa sillä saatiin vivuttua toimintaan.

3. KERRO HYÖDYNSAAJAN TARINA

Anna jonkun hyödynsaajanne kertoa elämästään ja arjestaan. Ihmisistä ja itseluottamuksesta. Mikä on muuttunut, mitä on jätetty taa, mitä uusia juttuja on tapahtunut, ja minkälaisia haaveita hänellä on?

Tarkoitus on tarinan kautta kuvata muutosta ja kertoa kuinka monen elämään yksi ihminen voi vaikuttaa.

Hienoa, ensimmäiset askelet on otettu! Ota niistä hyöty irti viestinnässä. Todennäköisesti olet samalla myös paljon lähempänä niitä viitekehyksiä ja vaikutusketjuja.

* näihin kaikkiin synteihin olen ainakin itse noissa rooleissa syyllistynyt!

Leave a Reply